Jes, ja vielä kerran jes. Ohi on.... ja elämä voi taas alkaa.

Täytyy sanoa että olin ihan kipsissä, meille osu arvonassa numero 10 joka sitten muutettiin yhden arpakaverin uupumisen vuoksi numeroksi kahdeksan. Eli arpaonni oli huono, oltiin tokavikassa parissa ja meillä alkoi urakka paikallaololla.  ( Oli kuitenkin hienoa nostaa itse arpa, kaksi kertaa olen ollut sellaisessa kokeessa jossa parit on arvottu etukäteen ja niistä tuli vähän huono fiilis. Näin ei kuitenkaan Kuopiossa, missä Emma suoritti BH-kokeen.) Kenttä oli aivan vesivelliä, joten saatiin armoa ja meillä oli mahdollisuus etsiä kuivia kohtia joihin voitiin sihdata istumis ja makuu käskyt.

Luoksetulossa meillä on ollut ongelmia. ( Huom meidän ongelmat eivät ole kovin tomeraa luokkaa, kuten lapsen syöpä tai huumeongelmat yms.) Tokossa vaihdoin liikkeen suoraan sivulle tuloksi, koska koira tuli yleensä sellaisella vauhdilla että ampasi päälle, tai hyppäs etutassuilla rinnuksille. Bh-kokeessa  ei ole sallittua koiralle suoraan sivulle tulo. Ollaan kuitenkin liikettä treenattu pitkällä matkalla siten että jos koira tulee täydessä vauhdissa kohti, koukistan hieman polvia ja taivutan etuvartaloa hieman eteen koiran lähestyessä maili ja sekuntti vauhdilla jos tulee hitaasti ennakoiden seisomista, taivutan vartaloa taaksepäin. Tänään kipsissä en kyllä ehtinyt tehdä kumpaakaan, mutta koira tuli hauskasti....... eli liuku siinä uima-allas kentällä loput kaksi metriä pysähtyen nappiin eteen. Näkiköhän kukaan katsojista sen, oli aika hauskan näköinen ilme koiralla.

Noh, juu läpi meni, tuomari vihjasi vähän siihen suuntaan että hienosti toimiva koira,jolle vois ehkä vaihtaa hieman vauhdikkaaman ohjaajan. Juu, tuon olen kuullut aikaiseminkin.

Kaupunkiosuudella koira meinasi lähteä Elinan juostessa ohi Elinan matkaa. Elina on ohjannut Miinaa agissa ja tietty Miinan mielestä Elina on aivan ihana. Miina rupesi pyörimään ja minä pysähdyin,josta tuomari keskusteli minun kanssa, sanoi et siinä näkee oivan esimerkin miten vilkas koira yrittää päästää höyryjä kun ohjaaja  hidastaa. Noh, juu, tuonkin tiedän.

Tuo pyöriminen on Miina  tapa. Tapa jota tekee ollessaa innoissaan, ulos lähtiessä, tutun nähdessään yms. Koskaan en osannut ajatella, että siitä tulee "vaiva".Tietty ei oikein sovi remmilenkille olevalle citykoiralle.

Läpi meni kuitenkin, eikä ollut aprilli pila.