62167.jpg

 Aamusta vetäsin hihat ylös ja puunasin Emma-rouvan. (Rouva siksi, että oli tiineenä naapurin pystikselle ja abortoitiin ja leikattiin)  Nyt on koira valkoistakin valkoisempi.  Aika työlästä pestä tuollaista isoa suhtkoht. karvaista koiraa. Emmalla on ollut kaksi kertaa hotspottia ja lääkärikeikka on aina maksanut tuon 70-90 ekee, joten pelkään pestä sitä liikaa että ei pääse pöpöt pesimään kosteeseen ihoon. Emma on pitäisi olla näitä kullan värisiä kultaisia, mutta on kyllä niin kermaa että. Näyttelyssä meillä on tuloksena eh. Pigementtiä liian vähän, huomaa hyvin jos katsoo nenää joka ei ole musta, plus Emma on melko roteva narttu, sekä etutassut ovat hieman vääntyneet. Kaunis se on kuitenkin, sanokoot tuomarit mitä vaan :)

Miinan kanssa oltiin Kellokosken kentällä treenaamassa kahdestaan tokoa. Koira oli vähän hiilenä repulle ja kovasti näytti olevan kiire kapula treeneihin. Annoin taas periksi ja otettiin noutoja.  Se on vähän "noutohullu" menee vaan liian kiihkeästi kapulaan kiinni. Ohjattu nouto on mennyt takapakkia, ei yhtään tänään malttanut kahdella kapulalla katsoa mihin ohjaisin sitä. Oisko ollut koiruus vähän väsynyt eilisestä agi-kisasta kuitenkin. Vaikea lukea tälläistä koiraa.

Iltasella käytiin vähän koirapuistossa hengailemassa Miinan kanssa. Emma sai jäädä kotiin, koska ei ollut vielä kuiva, enkä vaan raaskinut liata sitä. Paikalla ollut sheltti pelkäsi Miinaa ja Miina sai hammasta josta tietty äkämysty ja haukku pystyy kaikki muutkin koirat. Sitten se loppuajan kulki mun perässä ja  ruikutti tokoilua. Siltä puuttuu tuo sosiaalisuuden simpukka, kuten omistajaltakin. :) Samaa maata ja mustaa multaa. Tehtiin sitten kävelylenkki ja käytiin moikkaamassa heppoja.