Emma harrastaa lähinnö löhöilyä ja autoilua. Autoilu se rakastaa. Olen joutunu muutaman kerran jättämään sen kotiin, vaikka ole Miinan ottanut matkaan. On tosi kova paikka Emmuskalle, se suorastaa murjottaa- ja aina tilaisuuden tullen säntää autolle.

Miina harrastaa minun järjestämien virikkeiden ohella myös ihan omia "juttuja". Pönttö tyyppi. Eli pihalla lemppari puuhaa on laittaa luu aidan viereen ja asettua makamaan luusta vähän matkan päähän. Sitten se vahtiii luutaan ja haukkuu kaikki ohikulkijat aidanraosta.

Vessapaperin silppomisen lisäksi in on myös minun kenkien päällä makaaminen tai yhden kengän hautominen. Vesikupissa luun liotus on myös kivaa puhaa, veitsien kantamisen ja roskisdyykkauksen lisäksi.

Kaikkinainen haukkuminen pienen apinanraivolla häntä heiluen on myös mukavaa. Emman paimennus ja komentaminen lenkeillä on in ja  kuralammikkoissa rämpiminen ja ojanpohjan ja ojatunneleiden tutkimien on erittäin kivaa. 

Lisäksi me Miinan kanssa putsataan läheisen tenniskentän ulkopuolinen alue turhista tennispalloista. Meillä on jo viisi hienosti etsittyä palloa.