Viime viikonloppu meni koiramaisisissa merkeissä. Lumpulle irtosi Liettuasta juniorvoittaja titteli ja Miina oli eri vaan, loistavalla luonteella. Mikäli ymmärsin oikein Liettuankieltä.

Latviassa ei ei saatu kuin lämmintä kättä, kovasti tuomari voivotteli Miinan korvia, erin sai, mutta ne korvat. :) Olisi pitänyt liimata kun oli koira  pieni. Vitsi,vitsi, ei voinnut olla totta. Liimatut korvat eivät periydy. Onneksi Lumpukalla on oma pää. Lumpukka sai eh:n, ihan ansaitusti. Latviassa sininen nauha on eh.

 Rehellisuuden nimissä Lumppukka oli ainut juniornarttu ja todella tarvitsee tuota rintavarustusta ja massaa lisää. Kovasti Lumpukkaa kuvattiin ja kehuttiin, jopa yksi suomalainen aussiharrastaja kehui.

Tämä viikonloppunan yritetään treenata, koska kokeet lähestyy. Lauantaina on agikisat ja sitten on vielä maanantaina näyttely.Täytyy toivoa että jompikumpi koirista ei sijoitu kehässä, koska mulla ei ole kuin kaksi kättä. Lumpparin nilkuttaa vielä jalkaansa että katsotaan.