Lumppunen sai pentuja, kaiken kaikkiaan kuusi reipasta aussin alkua pääsi elämästä kiinni. Pontevat pennut ovat löytäneet perheensä. Terkkuja Mantalle, Vilmalle, Mildalle, Veetille ja Topille.

Lumppusen tytär Selma jäi kotiin hakukoiraksi, vaikka Selma onkin kunnostautunut lähinnä tuunailemalla kodinsisustusta uuteen uskoon niin uskon että siitä on myös hakuiluun. Selma on oppivainen nuori neiti ja treenailu sujuu, tälläkin energisellä ja vahvaluontoisella aussineidillä.

Miinan kanssa ollaa lähinnä treenailtu kotitokoa, Miinan suureksi iloksi. Mummo täyttää vasta yhdeksän joten on intoa ja enrgiaa riittää. Kesällä mennään ehkä agikisoihin. Yhdessä vetskunäyttelyssä käytiin, mutta kädet eivät riitä esittämään montaa eri-koiraa.

Alman kanssa treenailtu ja kisattu agia, mut Alman kiihko ja ylivireys tekee hommasta liian haastavan minulle. Hermot vaan menee ja se ei ole yhtään hyvä se.

Lumppusen kanssa oli toiveissa päästä tänään eka kertaa tänä keväänä hakumaastoon, kaikkea esteitä ja harmeja on ollut matkassa.